Kotia kohti!

Viimeiset päivät Riossa ovat sujuneet leppoisasti hiema pilvisessä mutta lämpimässä säässä. Kävimme ihastelemassa paikallisten jalkapallotaituruutta Fluminese-Vasco da Gama välisessä ottelussa….harmittavasti kotijoukkue VdG hävisi 0-1, joten suurin voitonrieha jäi kokematta. Ääntä ja tunnelmaa oli joka tapauksessa.

Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan. Tänään on aika pakata rinkat ja aloittaa matka kohti kotisuomea. Samalla tulee päätökseen tämän vuoden 6kk reissailumme Aasiassa, Keski-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. On ollut upea mahdollisuus nähdä ja kokea monia erilaisia paikkoja ja elämäntapoja, kaukokaipuukin on nyt tyydytetty hyväksi toviksi.

On mukava palata kotiin monta kokemusta rikkaampana ja aloittaa pikku hiljaa arkeen asettautuminen. Kotisuomessa on valtaosa asioista erinomaisella mallilla, vaikka yleisen ilmapiirin perusteella ei äkkiseltään siltä tuntuisikaan. Ehkäpä niitä itsekin muistaa jatkossa arvostaa vähän enemmän, kun on nähnyt hieman toisenlaisiakin todellisuuksia.

Tässä blogissa ei ole tähänkään asti ollut kuvaa tai ääntä, mutta nyt on aika lopettaa tekstityskin;)

Terveisin

T&M

Back in R.d.J.BR vol.2

Muutaman tunnin bussimatkan (jippii!) jälkeen palasimme ”tuttuun ja turvalliseen” Rioon. Pari päivää olemme oleilleet Flamengon kaupunginosassa. Nyt on menossa viimeinen stintti ennen kotiinpaluuta. Tarkoituksena on kiireettömästi kierrellä pitkin Rioa ja tehdä pieniä tuliaishankintoja…saattaapa Copacabanan hiekkakin vielä rahista varpaiden väleissä;)

Cabo Frio

Matkasimme reilun tunnin ajomatkan päähän SQ:sta CF:n rantakaupunkiin. Tämä on sukeltajien paratiisi: valkoisia hiekkarantoja ja kirkkaan turkoosia vettä. Parina ekana päivänä aurinko paistoi ja lämmintä riitti, mutta niin riitti tuultakin. Hienon hieno hiekka tunkeutui joka paikkaan ja välillä tuntui kuin olisi ollut hiekkapuhalluksen kohteena:)  Onneksi tuuli on vähän rauhoittunut, joten rannalla on tullut makoiltua.

Saquarema

Olemme lepäilleet pari päivää SQ:n, pienen merenrantakaupungin, rannalla. Rantaa onkin reilu 100km, joten tungosta ei ole;) SQ sijaitsee parin tunnin bussimatkan (jippii!) päässä Riosta. Tunnelma on hyvin seesteinen, hyvä paikka kiireettömään loikoiluun….

Back in R.d.J.BR

BA on yllättävänkin eurooppalaisen oloinen metropoli. Massiiviset bulevardit ja lukuisat puistot halkovat valtavan kokoista kaupunkia. Ei ihme, että BA:sia kutsutaan eteläisen pallonpuoliskon Pariisiksi. Ajoittain aurinkokin paistoi tuoden mukavasti lämpöä muuten melko kalsaan ja tuuliseen keliin. Onneksi tukevat liha ja viini ateriat lämmittivät ainakin sisäisesti.

Jätimme BA:n ja Argentiinan taaksemme viimeisen illan upean Sabor Tango Show siivittämänä….don’t cry for me Argentina:)

Viime yönä noin 2am palasimme tuttuihin ja helteisiin maisemiin eli Rioon. Tuntuu mukavalta jättää farkut ja fliseet rinkkaan ja vetää vaihteeksi kevyempää vaatearsenaalia päälle. Muutama päivä menee Lapan kaupunginosassa, sitten onkin aika suunnata muihin maisemiin…

Buenos Aires

Mendozassa vietimme muutaman päivän nautiskellen hyvästä ruuasta ja maukkaista viineistä. Täytyy tunnustaa, että täällä saimme toistaiseksi elämämme parhaat pihvit. Erityisesti isännän tilaama rib eye steak oli lähes taivaallinen ja sitä oli enemmän kuin riittämiin. Ajankohta ei ilmojen puolesta ollut varmastikaan otollisin, mutta aina ei osu ihan nappiin…

Tarkoituksena oli Mendozasta jatkaa bussilla Andien yli Chilen Valparaisoon, mutta mutta…Olimme jo henkisesti valmistautuneet upeisiin maisemiin Andeilla, kun vain 30 min ennen bussin lähtöä asemalle tuli tieto, että chi-arg raja on suljettu:( Melkoisen selvittelyn ja pähkimisen jälkeen ennuste Chilen reissulle vaikutti niin huonolta, että päätimme jättää Andit ja Tyynenmeren rannikon tulevaisuuden to do-listalle. Käänsimmekin kelkan 180 astetta ja varasimme lennot BA:siin;)

Tänään saavuimme BA:siin ja paikka on melkoisen vaikuttava ainakin näin pikatutustumisen pohjalta. Katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan…

Mendoza, Argentiina

Iguazun putoukset tuli nähtyä Bra ja Arg puolelta, molemmat olivat vaikuttavia kokemuksia. Se tuntuu ja näkyy kun noin 2000 m3/s vettä ryöppyää valtoimenaan. Ei ihme, että kohde on yksi maailman 7 luonnonihmeestä.

Eilen saavuimme Mendozaan, Argentiinan ja miksei koko maailman viinimekkaan. Täällä keli muistuttaa tuttua tutumpaa suomen syksyä: harmaata vaikkei sada ja lämpötila noin +15 astetta. Siis loistava keli metsästää täydellistä punaisen lihan ja punaisen viinin yhdistelmää;) Salud!

Foz do Iguacu

Morrossa lepäilimme muutaman päivän ajan silmänkantamattomiin jatkuneilla ja lähes autioilla hiekkarannoilla. Superkuukin tuli nähtyä. Vuorovesivaihtelu oli poikkeuksellisen voimakas, välillä meri meinasi tulla terassille asti ja välillä sitä sai ihan etsiä:) Paluu mantereelle katamaraanilla vastasi paria päivää Linskin kaikissa härveleissä pyörimistä…aamupala pysyi kuitenkin oikessa paikassa;)

Parhaillaan olemme matkalla Iguacun putouksille. Tarkoituksena olisi tsekata tämä maailmanihme ensin Brasilian ja sitten Argentiinan puolelta. Kovasti ihmiset ovat täälläkin kehuneet putouksia, toivottavasti odotukset täyttyvät…

 

Morro de Sao Paulo

Jätimme tänään Salvadorin taaksemme ja matkasimme parin tunnin katamaraanikyydillä MSP:oon. Täällä riittää pitkiä rantoja ja kauniita etelänmeren maisemia. Tarkoituksena on rentoutua jokunen päivä ja suunnitella seuraavaa etappia.

Täällä ei ole ihan yhtä simppeliä reissata paikasta toiseen kun verrataan Aasiaan, välimatkat ovat pitkiä ja kulkuyhteydet rajallisempia. Annetaan sinisten ajatusten kuitenkin rauhassa muhia palmujen katveessa lokoiltaessa, eiköhän niistä jotain toteutuskelpoista muodostu:)

Salvador de Bahia

Eilen lensimme Riosta kohti päiväntasaajaa, keskelle mustaa Brasiliaa Salvadoriin. Emännän rinkka oli toista mieltä ja karkasi Porto Alegreen, josta se kuitenkin napattiin kiinni ja laitetaan matkaamaan kohti muuta seuruetta.

Majailemme vanhassa kaupungissa Pelourinhossa siirtomaa-aikaisten värikkäiden talojen ja koristeellisten kirkkojen keskellä. Solakkuudestaan ja sujuvaliikkeisyydestään tunnettu isäntä saa laittaa parastaan suorittaessaan hygieeniatoimenpiteitä noin 1,5m2 yhdistetyssä WC/kylpyhuoneessa:) Pousadan terassilta aukeavat näkymät korvaavat muut pienet puutteet fasiliteeteissä.

Tänään illalla osallistumme voodoo-hoodoo seremoniaan, toivottavasti meidän zompie-ominaisuudet eivät saa yhtään lisää energiaa….